Projektina talo

8/25/2015

Noniin, taas tulen pyytämään anteeksi blogihiljaisuutta. Aika on mennyt nopeasti uuden talon työmaalla. Yritän saada kuvia talosta myös tänne, sillä kohta päästään siirtymään ulkokorjauksista sisälle, joka on enemmän minun heiniäni. Joten jatkossa luvassa on erilaisia DIY juttuja.
Talo on 1943 luvulla rakennettu ja pitkälle alkuperäiskunnossa. Tarkoitus olisi säästää mahdollisimman paljon alkuperäisiä rakenteita, huonekaluja ja materiaaleja. Tämä on jo tähän mennessä osoittautunut työlääksi sillä ikkunoiden ja ulko-oven kunnostukseen on mennyt jo reilusti viikon verran eikä kaikkea ole vieläkään saatu valmiiksi. Talo on alkuperäisesti täysvalkoinen sinisellä ovella, mutta nyt se saa hieman väriä ilmeeseen. Mustat rännit, punaiset pellit ja harmaat ikkunan karmit sekä ulko-oven. Harmaa ei ollut ensin minun suosikkivärini, mutta osoittautui ihan hyväksi valinnaksi. Samaa harmaata on myös ulkorakennuksen ovissa. Ulkorakennus myös maalattiin punamullalla ja ovien sekä ikkunan liepeisiin rakennettiin koristekarmit. Koristekarmien malli on kopioitu rakennuksen takaseinän ikkunasta, joten vanhaa on kunnioitettu tässäkin. Valitettavasti vanhat asukkaat olivat poistaneet koristekarmit aikoinaan kaikista muista ikkunoista, joten ne luonnollisesti rakennettiin kokonaan uudestaan. Tässä hieman kuvaa piharakennuksen kasvojenkohotuksesta.
Tänään käydään valikoimassa keittiön kaappien ja seinien värejä, mutta siitä lisää myöhemmin :)

Muiden tekemää ja omaa

8/10/2015



 

Kun ei ole ollut aikaa töiden ja taloasioiden lomassa tehdä käsitöitä itse, voi oloa helpottaa ostamalla muiden tekeleitä. Ihana rannekoru, syötävän suloiset pinnit ja rullalla toimiva avainnauha on Tanja V. tekeleitä blogista sata ja yksi käsityötä.

Sain myös innostuksen vihdoin ostaa uutta lankaa viltti projektia varten ja nyt alkaa afrikankukkien tehtailu. Jospa viltti olisi sitten valmis uuden kodin remontoituun olohuoneeseen.
Keskeneräisiä projekteja alkaa taas kiertymään runsaasti ja yritän saada osan niistä loppuun ja tänne blogin puolellekkin :) Jatkossa varmaan luvassa on jonkin verran enemmän remointonti ja kunnostus postauksia. Kaiken lisäksi toivon että saisin myös läppärin kuntoon, jotta jatkossa ei tarvitsisi päivitellä blogia kännykän kautta. Vaikka tämä blogspotin app onkin näppärä ajatus, on se jotenkin tönkkö ja vaikea käyttää. Ainakin minulle.


Hiljaisuuden kätkemää

8/02/2015


Tahatonta blogihiljaisuutta tulikin pidettyä vähän pidempi hetki. Aika on mennyt yllättävän nopeasti töiden parissa, vapaapäivät onkin toivuttu työstä. Nyt pikkuhiljaa alan pääsemään uuteen työpaikkaan sisälle ja työpäivät eivät tunnu enään niin raskailta. Vapaa-aikaa olen kyllä käyttänyt tehokkaasti metsässä rauhoittumiseen, marjastamiseen ja sienestämiseen. On sitä jonkin verran tehty käsitöitäkin, vaikka en ole tänne niitä esitellyt.

Aikaa on mennyt paljon myös ihan uudenlaisten asioiden parissa. Nyt alkaa järjestelyt olemaan sillä mallilla että kohta hallussani ovat alkuperäiskunnossa olevan 50 luvun rintamamiestalon avaimet. Unelmista voi sittenkin tulla totta. Sitten pääsee pikkuhiljaa remppaamaan talosta mieleistää. Paljonhan talossa tulee olemaan työtä, ja äitini hieman kyseenalaisti mielenterveyteni, mutta olen aina unelmoinut vanhasta talosta joka on perinteitä kunnioittaen remontoitu moderniin elämäntapaan sopivaksi. No kohta unelma pienestä talosta ja perunamaasta voi olla totta.

Sitten vielä vähän esittelen tämän hiljaisuuden aikana valmistuneita projekteja.

Lasivaasin tuunausta akryyliväreillä. Vaasi on maalattu sisäpuolelta. Vesikäyttöönhän tämä ei enään maalaamisen jälkeen sovi, mutta ajatus oli koristella tämä kestokukilla ja asetella kauniisti johonkin. Maalaus ei ihan onnistunut kuten oli tarkoitus, mutta hauska pinta siihen tuli näinkin.

Näiden lisäksi olen kutonut vauvan sukkia ja muutamia pitsiprojekteja on tullut aloiteltua, mutta ne ovat vielä kaikki kesken.